”Peurungassa olis jäähalli myynnissä…” Se lähti sellaisesta puolittaisesta heitosta, joka sitten jäi kutkuttavasti kytemään. Aiheeseen palattiin toistuvasti ja pian oli tulevaisuusvisio ja toiminta-ajatus hahmoteltuna ja talousluvut syynättyinä. ”Jos me ei tällä porukalla tätä saada toimimaan, niin sitten halli on vaan yksinkertaisesti väärässä paikassa”, todettiin. Suomen Sporttiareenat Oy oli synnytetty.

Suomen Sporttiareenat Oy:n taustalle kasattiin osaava joukko suomalaisen juniorijääkiekon parissa erilaisissa tehtävissä pitkään mukana olleita toimijoita sekä kokeneita yrittäjiä ja talousosaajia. Yrityksen toiminta-ajatuksena on rakentaa taloudellisesti kannattavia ja asiakkailleen korkealaatuisia toimintakonsepteja hallinnoimillaan eri urheilulajien sisäliikunta-areenoilla. Toimintakonseptit rakennetaan toimipaikka-kohtaisesti eri lajien ja maantieteellisten alueiden ominaispiirteet huomioiden. Areenat ovat yrityksen omistukseensa hankkimia kiinteistöjä tai sopimuksilla hallinnoituja toimintaympäristöjä. Toiminta kattaa urheilun ja liikunnan lisäksi myös muiden vapaa-ajan tapahtumien järjestämistä. Yritys tavoittelee asemaa Suomen arvostetuimpana urheilun, liikunnan ja vapaa-ajan toimintakonseptien rakentajana.

Peurungan jäähallin ympärille Suomen Sporttiareenat Oy rakentaa Suomen parasta urheiluopistojen ulkopuolista jääurheilun palvelu- ja toimintakonseptia. Laadukkaan alueellisen perustoiminnan lisäksi toiminnan painopisteenä ovat vetovoimaiset turnaus-, leiri- ja tapahtumatoiminnot. Perustoiminnan ulkopuolista konseptia rakennetaan tiiviissä yhteistyössä Peurunka Oy:n kanssa kylpylä-, majoitus- ja tapahtumatoimintaa hyödyntäen.

Peurungan jäähallin menestyksen avaintekijät:

Osaaminen – Yhteistyö – Verkostot – Kansainvälisyys

Kai Halme
Toimitusjohtaja
050 3699334
kai.halme@peurunganjaahalli.fi

Mikko Asikainen
Hallituksen puheenjohtaja
mikko.asikainen@peurunganjaahalli.fi

Teemu Riikonen
Janne Mellin
Jarkko Salmi
Kari Miettinen
Jukka Aho
Kari Setälä
Mika Marttila